Tulenhaltija ja minä on Tommi Taskisen kirjoittama ja Johanna Männistön kuvittama sekä taittama romaani lapsille, nuorille sekä myös aikuisille. Tarinan alkuperäisajatus on peräisin 1970- ja 1980 luvun taitteesta, Tommi Taskisen serkun mielikuvituksen tuote. Vahva tunnekokemus jäi herkän mielen sopukoihin elämään. Tarinan mielikuvittelu jatkui kymmenien vuosien ajan ja löysi muotonsa 2010 -luvulla. Teatteriharrastuksen rohkaisemana Tommi Taskisen tarinaan liittyvät vahvat tunnekokemukset alkoivat piirtyä ensin ajatelmiksi, pieniksi tarinoiksi kunnes syntyi ajatus kokonaisteoksesta. Teksti kaipasi rinnalleen värejä ja sävyjä, välähdyksiä, unenomaisia kokemuksia tarinan tapahtumista.
Johanna Männistö taiteilija Armas Männistön lapsenlapsi, joka kiinnostui taiteista isovanhempiensa myötävaikutuksella. Kuvataiteen tekemisen lisäksi hän oli haaveillut myös teatteriharrastuksesta ja liittyi vuonna 2015 Nimettömiin. Nimettömissä tehdyn yhteistyön rohkaisemana Tommi kysyi Johannaa mukaan kertomaan tarinaa syksyllä 2017.